torstai 26. kesäkuuta 2014

Senkun olet

Mihin mennä kun tahtoo
                    maailmasta ulos,
pelistä pois,
                    kaikista peleistä?
En ala mitään, sanovat lapset,
hyvin tietäen: alettava on
                    taas ja taas.


Mihin kätkeydyt kun kaupungit
                              savuavat,
aseet tärisyttävät maata
ja torjunta pauhaa?


En ole mukana, en,
                     olen syytön, syytön.

Senkun olet.

Helena Anhava




Mietiskelin muutama päivä sitten jossain kommentissa (vai viestissä) (vai miehelle), että mikä ero on selviämisellä ja ei-selviämisellä. Taas. Mietin tuota asiaa jatkuvasti, aivan liikaa ehkä. Tällöin kyse oli jostakin yksittäisestä asiasta, joka piti tehdä tai josta piti päästä yli. Mutta ajattelen asiaa myös laajemmin.

Surusta ei voi selviytyä muuta kuin integroimalla se itseensä, se on selvää. Menetetty ihminen pitää käsikirjoittaa jotenkin uudelleen itseensä, sydämeen, muistoihin, ihollekin. Se on jonkinlaisen hyväksynnän edellytys.

Kuinka monta kertaa tai paljon jotakin voi käsikirjoittaa uudelleen, ilman että tarina pitää vaihtaa? Mitä jos koko tarina lakkaa olemasta?

Millaista on olla selviytynyt ihminen? Miten se eroaa selviytymättömästä ihmisestä? Miten muut ihmiset näkevät asian?

Jos olet jotakuinkin normaali - tai siis näytät siltä - saat selviytyneen paperit. Sinun pitää kyetä käymään töissä, sinulla pitää olla kodin ulkopuolisia sosiaalisia suhteita, sinun tulee kyetä keskustelemaan maailmasta, joka on sinun surusi ulkopuolella (tai ainakin kyetä rationaalisesti perustelemaan, miksi et kykene). Sinun tulee välittää itsestäsi: niin ulkoisesti huolittelemalla kuin juttelemalla kivoja asioita itsestäsi. Nämä markkerit - joita on tietysti paljon muitakin - lokeroivat sinut selviytyjiin.

Jos taas et käy töissä, tuijotat vain tv:tä ja nettiä, et jaksa peseytyä ja yksinomaan haukut itseäsi - et ole selviytynyt. Jos väärintekeminen on systeemistä, olet luuseri. Jos pommi on yleisön arvion mukaan ollut tarpeeksi tuhovoimainen eli syy on sinuun nähden pääasiassa ulkoinen, saatat saada säälillisen kuvauksen: sille tapahtui X eikä se ole selviytynyt siitä. Selviytymätön siis oikeutetusta syystä. Mutta kun aikaa kuluu, tämäkin oikeutus laimenee, koska selviytyminen nähdään lineaarisena. Se, mitä on tapahtunut kauan sitten, ei voi enää olla oikeutettu syy sille, että et toimi kuten maailma odottaa.

Tämä on tietysti täysin väärä käsitys. Esimerkiksi traumapsykologiassa selvästi tunnustetaan, että varhaisiässä koetut vastoinkäymiset saatetaan saada eteen uudelleen (tai jopa ensimmäistä kertaa) vasta myöhäisemmällä iällä, usein muiden vastoinkäymisten laukaisemana. Lisäksi näkemys on aivan liian mekanistinen: eivät suurimmat vastoinkäymiset, kuten lapsen kuolema, purkaannu minkään yksiselitteisen vaiheteorian kautta, vaan kokija itse muuttuu samalla, koko konteksti muuttuu. Ehkä se ihminen, jollainen olit ennen, olisi saattanutkin selviytyä?

Minulla on ollut usein vaikeuksia ymmärtää, miksi nämä em. selviytymisen piirteet ylipäätänsä kertoisivat lopulta mitään. Yhtä hämilläni olen ollut, kun ehjäksi uskottua persoonaani koskevia arvioita on tehty sen perusteella, miltä näytän, mikä on koulutukseni, minkälainen koti minulla on tai miten ystävällinen ja muita huomioiva olen. Suurimmissa shokkitiloissani minua on arvioitu sen mukaan, itkenkö vai en. Kuinka täsmällistä kieltä käytän. Katsonko silmiin. Jaksanko vaatettaa lapseni. Pestä heidän hampaansa.

Alors, olen selviytynyt. Tärkeintä on tuo arvio, ei se mitä tunnen. Ei se valtava rotko, joka on sen välillä mitä haluaisin olla ja tehdä ja sen mitä olen ja teen.

Olen pelännyt pahimmissa painajaisissani, että selviydyn liikaa. Että minulle yksinkertaisesti voi aina antaa lisää ja lisää taakkaa, aina uudestaan. Ja kas, taas olen tässä, tässä taas olen.

Kysyin asiaa terapeutilta. Että milloin ei enää ole selviytynyt. Hän sanoi, että tiedän sen kyllä, jos niin tapahtuu.

Totta kai ymmärrän, mikä ero on sillä, että päässänsä kokee hiukkasen tuskaa ja sillä, että ei lainkaan jaksa olla ja elää. Tai että tuskailee sisäänpäin, kuten naisilla on tapana, eikä ulospäin, kuten miehillä on tapana. Mutta.

Eikö mitään mahdu "en jaksan" ja itsemurhan/toisenmurhan väliin? Tai edes "en jaksan" ja mielisairaalan väliin?

Vaikka itse en tiedä vastausta, tiedän, miten muut toimivat. Paraikaa joudun keräilemään elämää ihmisen jäljiltä, joka ei jaksa. Koska ei jaksa.

Ei auta, vaikka huudan ja lyön päätäni seinään. Ei auta. Toiset jaksaa, toiset ei. Toiset ei mitään, toiset kaiken.

Entä vastuu. Mistä ihmisellä on vastuu? Milloin siitä saa (vai saako) liueta? Miksi jotkut ihmiset saavat, mutta toiset eivät? Onko se tämä almuja antava ns. hyvinvointivaltiomme reliikki, joka on vienyt ihmisiltä kyvyn kantaa vastuuta? Vai onko vastuu yksinkertaisesti vanhentunut käsite, joka ei sovi yksilökeskeiseen, narsistiseen maailmaamme?

Vai onko ero ehkä geeneissä? Onko toisilla ihmisillä yksinkertaisesti enemmän resilienssiä kuin toisilla? Jos se on näin, miksi tätä kivuliasta tosiseikkaa ei sitten saisi missään ikinä ottaa huomioon? Tiedän toki vastauksen: sillä saattaisi olla vaarallisia poliittisia ja muita seuraamuksia. Mutta eikö tällainen tyhjiö, missä mitään arvoja tai taipumuksia ei voida nostaa toisten yläpuolelle, ole kammottava ja käänny lopulta itseään vastaan? Selviäminen ja ei-selviäminen, mitä väliä, ihan samaa molemmat!


Niin, kuten näkyy, olen taas itsesäälissä, josta en pääse irti. Miksi minä, miksi minä. Miksi minun pitää, miksi ei muiden. MIKSI MINUN PITÄÄ AINA SELVIYTYÄ?

Vielä täsmennykseksi, josko se jotakuta arveluttaa. Ei, minä EN haluaisi esimerkiksi seota, joutua mielisairaalaan, olla niin hajalla, että päättäisin tappaa itseni. En todellakaan. Ja olen pahoillani heidän (ja heidän läheistensä) puolesta, jotka niin tekevät.

Käsittelenkin tätä teemaa ehkä enemmän filosofisesti, käsitteellisellä tasolla. Oikeus, vastuu, kyky, kapasiteetti, tahto.

Oma mielikuvani on se, että tässä maailmassa ymmärretään, joskus jopa kiitetään, heitä, jotka uskaltavat jättäytyä vastuustaan, mutta ei heitä, jotka - mitä ikinä tapahtuu - pyrkivät pitämään omastaan kiinni. Toisaalta maailma suhtautuu paljon yksinkertaisemmin heihin, jotka osuvat lokeroihin. Selviytyjiin tai ei-selviytyjiin. Toimi joko kuten muut tai älä toimi lainkaan!

Mutta he, jotka roikkuvat siinä välissä, he eivät kuulu minnekään. Liian vahvoja joutuakseen selviytymättömiin, mutta aivan liian rikottuja toimimaan kuten kuuluisi. 



tiistai 24. kesäkuuta 2014

Näin tulet raskaaksi ja synnytät terveen lapsen

Ensimmäinen huomautus: Älä ammu viestintuojaa.
 
Toinen huomautus: Suutarin lapsilla ei ehkä ole kenkiä.

Kolmas huomautus: Blogiini tullaan huomattavan paljon tähän liittyvillä hakusanoilla, joten otan velvollisuudekseni kertoa maalaisjärkisesti, miten asia teoriassa toimii.

Neljäs huomautus: En ole lääkäri enkä ravitsemustieteilijä enkä biologi enkä edes biohakkeri, mutta olen ollut pakotettu tutkimaan itseäni paljon, olen lukenut paljon, seuraan jatkuvasti ravitsemusalaa, lääketiedettä ja sieltä erityisesti autoimmuuni- ja muita systeemisiä sairauksia - sekä sittemmin lisääntymistä.

Viides huomautus: Annan aiheeseen vain suuntaviivoja enkä mene sen syvemmälle yksityiskohtiin tai fysiologiaan tai tutkimustuloksiin - kuka tahansa löytää asiat, mikäli haluaa. Tässä hyvin helppo ja mutkat oikova lähestyminen. Jos et ole kokeillut, kokeile. Oikeasti!!

Kuudes huomautus: Suurin osa ihmisistä saa terveen lapsen, tekivätpä he mitä ikinä. Tämä ei koske heitä.

Seitsemäs huomautus: Maailma on täynnä guruja, jotka pyytävät tästä lystistä esimerkiksi 200 dollaria. Tämä on ilmainen!

Kahdeksas huomautus: Osa ihmisistä ei saa lasta, tekivätpä he mitä ikinä. Tämä ei ole tarkoitettu loukkaukseksi heitä kohtaan.

Aloitetaan.

Kaksi tärkeintä ravitsemuksellista ohjetta on tässä. Jos et tee mitään muuta, tee edes nämä:

1. Jätä pois kaikki gluteenia sisältävät viljat.
2. Älä syö sokeria.

Tiedän, että tuokin on monille jo haastavaa, mutta mitä sitten. Jos mikään erityinen ei ole pielessä, voi tavalliseen järjestykseen sitten palata raskauden jälkeen. 

Seuraavaksi etene tähän:

3. Vältä keinotekoisia aineita, transrasvoja, eineksiä ja ruokia, joiden ainesosaluetteloa et ymmärrä. Vähennä "tyhjiä" ruokia eli ravitsemusarvoltaan vähäisiä ja korvaa ne ravitsemusarvoltaan paremmilla (esim. vaihda se pakollinen "lisäke" kasviksiin). Syö oikeita ruokia (nuggetit tai benecol tai murot eivät ole oikeaa ruokaa).


Suurin osa ihmisistä saa näillä kolmella kohdalla aikaan sellaisen WOO-DOO-WOHOO-tyyppisen elämänilon, että siinä syntyy sekä lapsi että paljon muutakin mukavaa.

Jos ei, menemme eteenpäin.

Laihduta normaalipainoon (se tapahtuu ennen pitkää melko varmasti automaattisesti, mikäli noudatat em. kolmea sääntöä). Väittäisin, että ylipainon ylläpitäminen ilman viljaa ja sokeria on hyvin haastavaa, koska samalla ruokahalu ja aineenvaihdunta muuttavat suuntaa. Hiilihydraatteja ei ole syytä erityisesti rajoittaa, vain laadulla on merkitystä.

Harrasta maltillisesti liikuntaa. 


Hoidata piilevät autoimmuuni- ja muut sairaudet (remissioon, siis niin että ne eivät oireile). Raskaus on taipuvainen lisäämään kaikkia pieniäkin elimistön viboja, ja joissakin tapauksissa sen merkitys on... elämän ja kuoleman kysymys.

Hoida erityisesti suolesi kuntoon, koska sieltä syntyy kaikki!

Hoidata parisuhteesi ja mahdolliset psyykkiset ongelmasi kuntoon. (tämäkin on oleellista, tosin ei tämän kirjoituksen fokuksessa)

Älä nappaile hiivatulehdukseen hiivalääkkeitä, vaan hoida hiivan syy (esim.). Hiivatulehdus ei ole vain hiivatulehdus, vaan etenkin usein ilmetessään kertoo siitä, että suolistossa on vikaa. Ja se että suolistossa on vikaa, ei tarkoita vain, että pierettää tai ummettaa tai että kakka on vääränmuotoista, vaan sitä, että koko paketti voi huonosti. Joku osa vuotaa, siellä täällä on aineita, joita ei pitäisi olla, ja aineita, joita pitäisi olla, ei ole. Joko koska niitä ei tule nieltyä (ravitsemus on väärä) tai paljon todennäköisemmin koska ne eivät imeydy, koska - palaamme alkupisteeseen - paketti on epäkunnossa.


Huolimatta kaikenlaisista protskuhulluuksista ja veganismin demonisoinneista,

4. Tärkeintä on syödä paljon kasviksia, nimenomaan vihanneksia. Hedelmiä ilman selviää hyvin, mutta ihmisellä on halua makeaan - hedelmiä siis maltillisesti tarpeen mukaan. Yleensä marjat ovat parempia kuin hedelmät. Vihreät vihannekset ovat parhaimpia - sen jälkeen laajassa skaalassa kaikkia, kaikkia värejä. Tärkkelyskasveja vähemmän, ei välttämättä lainkaan. Tosin siiklipottuun ei kuole ja maissinkin voi joskus kesällä grilliin laittaa. Mutta mitään suurta hyötyähän niistä ei ole. Jos autoimmuunit hyökkivät päälle oikein kunnolla, on syytä välttää mahdollisesti myös koisokasveja ja palkokasveja ja lisätä raa'an ruoan osuutta (lisää tietoa esim. täältä). Lisäksi makeita vegejä kuten porkkanaa ja bataattia kannattaa (väliaikaisesti) välttää, mikäli on nujertamassa hiivaa. Mutta jos kaikki on kunnossa, mitään kasviksia ei kannata karttaa. Monipuolisuus on avain onneen.

Mutta esimerkiksi endometrioosipotilaat, jatkuvia keskenmenoja tai ai-sairauksien takia ongelmia kokevat eivät todellakaan ainakaan hallaa itselleen tee, vaikka kokeilisivat tiukempaa dieettiä, kuten em. autoimmuuniprotokollaa.

Tässä kyseessä ei ole sama asia kuin lääkärien ja lapsettomuushoitajien kehotus "syö terveellisesti". Useinkaan "terveellisesti syöminen" ei ole terveellisesti syömistä, ainakaan tässä kontekstissa. En tiedä, osataanko Suomessa edelleenkään missään lisääntymishäiriöitä hoitavassa instanssissa kertoa siitä, kuinka hyviä tuloksia radikaalilla ravintoterapialla voidaan saada aikaan - toivottavasti. Olisi nimittäin syytä!

Edelleen kasvisten syönnistä. Pelkillä kasviksillahan ei useinkaan pärjää, vaikka ei olisikaan mitään ongelmia (monet toki pärjäävät, mutta jos lähtötaso on "perusterveellinen" sekaruokavalio, en suosittele). Proteiinia on saatava. Suurinta hottia olevat paleosuuntaukset ähkyttävät lihan kanssa, ja mikäs siinä, jos on rahaa erikoishienoihin härkiin ja sympaattisiin possuihin, ilmastonmuutos ei haittaa ja muutenkin fiilis on fantsu. Itse olen syönyt punaista lihaa viimeksi joskus parikymmentä vuotta sitten, joten pihvi ei ole vaihtoehto.

5. Syö kalaa. Kaikissa muodoissaan, usein. Toki tämäkään ei ole halpaa, ei todellakaan, mutta jos ei sylje pakasteseitin päälle, budjetissakin on mahdollista pysyä. Itselläni menee eniten lohta, silakkaa, siikaa, taimenta, nieriää, haukea, muikkua. Ja tietysti sitten sardiineja, tonnikalaa ja seitiä. Ympäristöongelmia toki liittyy tähänkin, mutta varmasti vähemmän kuin joko eliittilihassa tai liukuhihnalihassa. Haukea ja silakkaa ja muita myrkkykerääjiä toki suositellaan välttämään raskausaikana, joten nämä asiat huomioon.

6. Syö pähkinöitä. Joka päivä muutama manteli, parapähkinä, saksanpähkinä, hasselpähkinä. Harvemmin herkkuja, kuten pistaaseja ja cashew'ta (loistavia leivonnassa, so. herkuttelussa). Syö myös siemeniä: auringonkukka, kurpitsa, chia, hamppu, pellava, seesam. Erilaiset paleosuuntaukset ja ai-tauteihin keskittyneet hoitovaliot suhtautuvat pähkinöihin ja siemeniin ristiriitaisesti, mutta itse en voi olla niitä suosittelematta. Niillä on myös vahva psyykkinen merkitys: ne ovat yksinkertaista ruokaa, jota voi napostella, ilman ennakkovalmisteluja.

7. Tärkeimpiä vitamiineja ja lisäravinteita lisääntymisen kannalta on vaikea antaa, sillä ne riippuvat tietysti siitä, missä on vika tai onko missään. Itsestään selvät asiat ovat D-vitamiini, B-ryhmän vitamiinit (erityisesti B12), folaatti, omega-3 ja probiootit, joiden saannista pitää tietysti huolehtia, vaikka tiineys ei tavoite olisikaan. C-vitamiini on myös oleellinen, mutta jos syö niin paljon kasviksia kuin jaksaa, ei purkille liene tarvetta. Suositeltavia yleensä ovat myös sinkki ja magnesium. Perusraskausvitamiineissahan näistä monia on, mutta usein aika pieniä määriä - jälleen sopivia taviksille, mutta ei heille, joilla on ongelmia.


Toisaalta on aivan sama, kuinka paljon B12-vitamiinia nappaa ruoasta (liha) tai pilleristä, jos se ei lainkaan imeydy (tosin esim. B12-suihkeet imeytyvät jo limakalvoilta). Jos suoli on rikki (kyse ei tarvitse olla keliakiasta tai vuotavan suolen oireyhtymästä, vaan paljon yleisimmistä häiriöistä), välttämättömät aineet eivät imeydy. Keskimääräinen länsimainen ihminen kärsii lukuisista puutoksista, vaikka (tai juuri siksi kun) keskivartalolta löytyisi vaikka muille jakaa. Ja ihan yhtä turha on ehkä imeä kalliita omega-kolmosia, jos rääkkää järjestelmänsä sen jälkeen sokerilla tukkoon. Tai kuvitella takaavansa kalsiumin saannin kittaamalla maitoa.

Keskivartalosta päästään lyhyesti hormoneihin. Yleensä ne ovat nimenomaan hormonit, jotka ovat sekaisin myös lisääntymisongelmissa. Onko keskivartalossa liikaa tavaraa? Se on kaikkein yksinkertaisin merkki, jolla voi tarkkailla itseään. Vatsarasva kertoo ongelmista, muhkea peffa ja reidet eivät. Edellinen heikentää hedelmällisyyttä, jälkimmäinen (maltillisesti) lisää sitä. Kun ruokavalion ja puutokset saa hoidettua, stressin minimoitua ja elämän hyväksi, alkaa yleensä keskivartalorasva palaa. Ja samalla toivottavasti kaikki pielessä olleet arvot normalisoitua. Sokeriaineenvaihdunta on oleellisessa roolissa. Kaikki liittyy kaikkeen, olet kokonaisvaltainen paketti!

Jos päinvastainen - siis liian vähän rasvaa - on ongelma, syö enemmän. Ja mieluusti esimerkiksi pähkinöitä, siemeniä, öljyjä (oliivi, avokado, kookos), ei leipää, pitsaa, jogurttia tai karkkia. Ja elä muuten, kuten tässä kuvataan. Liian laihasta sairaasta on hyvin helppo päätyä ylipainoiseksi sairaaksi - ei kannata.



8. Jos homma ei edelleenkään toimi ja diagnostisia merkkejä ai-taudeista tai yleisestä "mikä mua oikein vaivaa?"-ongelmista on, kannattaa seuraavaksi skipata maitotuotteet. Tässä vaiheessa ruoanlaiton pitää jo olla harrastuksesi, sillä ruokavalio on niin niukka, että sen koostamiseen pitää käyttää aikaa ja energiaa (mikä toki olisi suotavaa kaikissa olosuhteissa). Oikeasti maidoton, viljaton, sokeriton (ja lihaton) dieetti ei ole vaikea, kun sen oppii, varsinkaan jos lähipiirinsäkin saa moiseen ryhtymään. Ulkona ja vieraisilla käynti saattaa olla haastavaa, mutta mitäpä ei terveyden (ja lapsen) eteen olisi valmis tekemään. Paleotyylistä ruokainformaatiota on joka tuutti täynnä, joten ohjeita syömiseen löytää hyvin yksinkertaisesti.

Itse suositan vege-versiota (kalan kanssa) ja nuoleskelun voi aloittaa esimerkiksi näistä:

Green Kitchen Stories
My New Roots
A Tasty Love Story
Oh She Glows

Tarkoitus ei tietenkään ole, että hatusta vetäen otetaan aina seuraava ruoka-aineryhmä, joka jätetään pois, ja taas yritetään saada lapsi. Kaikki tässä esitetty on vahvasti perusteltua ja kuka tahansa löytää lisätietoa helposti, kunhan osaa harjoittaa lähdekritiikkiä. Pornon jälkeen mikään ei taida olla netissä yhtä vahvasti edustettua kuin ruokavalioon ja terveyteen liittyvä tieto. Ja vauvojen teko tulee vahvasti perässä. (tässä ihmisyys pähkinänkuoressa: ruoka, seksi, lisääntyminen) Tämä on hyvin demokraattista informaatiota - kaikkien saatavilla. Valitettavasti aika harvat tuntuvat silti näitä asioita tietävän ja mahdollisesti kärsivät turhaan. (toisaalta kuten huomaamme, tietokaan ei aina auta mitään)

Mikään tässä kerrottu ei ole vaarallista eikä haitallista, kunhan kokonaiskuva on hallinnassa. Jos olet tähän asti saanut 85 prosenttia kaloreistasi nopeista hiilihydraateista, vaatii uuden ruokavalion koostaminen aika paljon. Mutta kannattaa. Tässä ei ole mitään maagista eikä hörhöä eikä ruokavalio vaadi yli-ihmisen voimia. Itsekuria toki, mutta niinhän kaikki. Ja suosittelenkin tätä ihmisille, joilla ON ongelmia hedelmällisyydessä ja lisääntymisessä. Sekä heille, joilla on joko kroonisia sairauksia tai sitten ei diagnoosia, mutta jatkuvasti huono olo ja terveysongelmia.

8. Superfoodeilla tai "miten-tämä-lausutaan"-jauheilla ei vauvaa maailmaan saada, mutta jos em. perusasiat ovat kunnossa, ei hifistelylle ehkä ole estettä. Raskautta edesauttavia ja tukevia erilaisten tutkimusten mukaan ovat esimerkiksi maca, msm ja lucuma. Itse olen sitä mieltä, että mitään tällaisia ei kannata aloittaa vartavasten raskautumistarkoituksessa, mutta jos niitä on nauttinut jo aiemmin, tuskin mitään syytä lopettaa on. Luontaistuotteiden raskausvaroitustekstithän liittyvät siihen, että asiaa ei ole tutkittu niin kattavasti, että tuottaja pääsisi kuin koira veräjästä, jos jotain tapahtuu. Toisaalta sitten vehnäleivässä, nuggeteissa ja sipsipussissa ei ole minkäänlaisia varoituksia, vaikka ne ovat varmasti loppupeleissä kuolettavampia.

9. Muita terveyttä edistäviä purkkinappeja on tietysti pilvin pimein, mutta niiden suhdetta varsinaiseen lisääntymiseen on vaikea analysoida. Jos kuitenkin kokonaisvaltaisesti ajatellaan, että usein hedelmällisyys tarkoittaa terveyttä, voi palatsiaan remontoida esimerkiksi alfalipoiinihapolla, ubikinonilla (joka myös vähentää raskausmyrkytyksiä) ja L-kysteiinillä. Ja miksei näitä voisi suositella taas kaikille yli 30-vuotiaille.

Mahdollinen ruokaremontti on tietysti suositeltavaa tehdä reippaasti ennen kuin aikoo yrittää raskautumista. Myös suurinta osaa lisäravinteista ja vitamiineista kannattaa syödä etukäteen (nykyäänhän jopa neuvola neuvoo folaatin (tai no, foolihapon) pariin 2-3 kuukautta ennen hedelmöitysaikeita). Samat asiat, jotka tässä pyrkivät edesauttamaan raskautta ja sen onnistumista, vaikuttavat tietysti myös syntyvän lapsen terveydentilaan ja hyvinvointiin. Nykytutkimuksen mukaan odottavan äidin ruokavalio vaikuttaa merkittävästi vielä yhden polven ylikin: siis että se, mitä mummosi söi äitiäsi odottaessaan, vaikuttaa sinun terveydentilaasi.

Henkilökohtaisesti karsastan tällaisia tiukkoja ohjepaketteja, koska näissä on vaaransa. Kun hiilihydraattitietoisuus, karpit ja atkinssit alkoivat löydä läpi, osa ihmisistä löysi todellisen onnen. Vähintään yhtä suuri osa kuitenkin nieli vain sen mieluisan, mistä piti: lisää lihaa ja rasvaa. Lopputulosta olemme jo päässeet kansanterveydellisesti todistamaan, kun sydänkuolleisuus ym. on jälleen nousussa. Samaan aikaan saamme lukea yhä uusista ja uusista "mullistavista" suuntauksista, jotka lupaavat miltei ikuista elämää. Toisaalta näitäkin on mahdollista lukea "oikein" - lopulta suurin osa puhuu samaa kieltä: syö kasviksia, älä syö höttöä. Lisäksi pyörää keksitään jatkuvasti uudelleen: esimerkiksi "uudet" paastosuuntaukset ovat hyvin vanhaa perua. Se, miksi elimistön lepotilaan laittaminen on toisinaan hyödyllistä, on alkanut nykytieteen valossa tarkentua, kun ennen riitti se, että se toimi ja siitä tuli hyvä olo.

Koska mikään asia ei ole mustavalkoinen, vaatii perehtyminen aikaa ja huolellisuutta. Se, että jättää vain ruokia pois ja keskittyy yksittäisiin "terveystuotteisiin", ei takaa mitään hyvää, päinvastoin. Vaaroina on (yhä suuremmat) puutostilat, syömishäiriöt, liian äkkinäisten ja radikaalien muutosten aiheuttamat elimistön "shokkitilat", niin fysiikassa kuin psyykessäkin. Maltti on valttia. Tarkoitus ei ole rääkätä itseään.

Jos ei vauvaa kuulukaan, saa terveellisyydestä edes sitten sen hyödyn, että on vahvempi kestämään vastoinkäymiset. (Kai.)

---

Henkilökohtainen osuus:

Minulla ei ole ollut juuri vaikeuksia tulla raskaaksi, vaan ongelmat ovat liittyneet raskauksiin. Minulla kuitenkin on kaksi tavallistakin raskautta (ensimmäinen nuoruuden voimissa, toinen jo näitä ohjeita soveltaen), joten sikäli en ole toivoton tapaus. Toisaalta koska ensimmäinen päättynyt raskauteni oli nimenomaan kaksosraskaus, minua ei yleisesti myöskään pidetä "hätatapauksena", kuten pidettäisiin muuten kahden(kin) tällaisen menetyksen kokenutta.

Minusta ei ole löytynyt sellaista vikaa, jota voitaisiin yksiselitteisesti pitää syynä epäonnistuneille raskauksille. Ehkei sellaista olekaan. Minulla ei siis ole ollut koskaan virallista riskiraskautta. Toisaalta kuten olen aiemmin kuvannut, ongelmia on. Lisäksi se lääketieteellinen asiantuntemus, jonka piirissä olen ollut, ei ole ollut asian suhteen lähellekään riittävää, etenkään lisääntymiseen liittyen. Olen aiemmin kirjoittanut, kuinka esimerkiksi keliakia jo yksinään voi olla syynä lisääntymisongelmille.

Oma kokemukseni on se, että ne lääkärit, jotka ymmärtävät jotakin tästä, eivät tiedä mitään lisääntymisestä. Ja päinvastoin.

Ruokavaliolla olen saanut tärkeimmät oireeni hallintaan, vaikka en olekaan kaikesta "parantunut".

En siis ole itse pääasiassa tämän ohjepaketin kohderyhmässä. Koska nämä asiat kuitenkin ovat tiedossani ja olen perehtynyt ruokavalion ja yleensä kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin merkitykseen sairauksien hoidossa ja ehkäisyssä sekä näiden merkitykseen lisääntymisen kanssa, jaan tässä maalaisjärkiset vinkkini, josko niistä olisi joillekin apua.


Kuvat 

maanantai 23. kesäkuuta 2014

Erilaisia itkuja

Milloin voi itkeä? No, ainahan voi itkeä. Ja hyvin usein kannattaakin itkeä, olen huomannut.


Viime viikkoina esimerkiksi näin.

Lapsen kevätjuhlat. Välittömästi kun juhla alkaa. Kun ensimmäinen näytös alkoi, olin jo vuolas. Kun oma lapseni näyttäytyi, valtamerellinen vesielämys.


Kahvihetki varsinaisen juhlan jälkeen. Pikkusisaruksia. Liikaa ihmisiä. Liikaa pönötystä ja paskanjauhantaa. Pieni ahdistuskyynel. Vain yksi ihminen (mies) havaitsi.

Muutama rakkausasia hääpäivän vuoksi. Rakkausitku.

Rakas saarnaa eikä käsitä mitään. Maistraatti-itku. Keski-ikäistyvän uhmakohtaus.

Opettajalle ostettu lahja. Ahh. Lapsen opettajalle tekemä kortti. Pyhä ahh.

Humalainen isä haki kaksosia päiväkodista. Niin kuin ei nyt olisi melkein yhtä paha, jos hän olisi hakenut yksöstä, mutta kun, saakeli, sattui hakemaan vielä kaksosia. Romahdus, siellä niin, missä ei pitäisi. Toki myös muita asiaankuuluvia toimenpiteitä... Kaikenmaailman juopoille ja luusereille niitä kaksosia annetaankin, stana vtu. Suuri ahdistusitku, katkeruusitku, paniikki-itku, vihaitku.


Masut. Yksi synnyttänyt. Vaunut. Suruitku, kaipausitku. Kokkoa katsomassa: ihan vastasyntynyt kuoriutuu vaunuista tuhannen peiton alta äidin rinnalle. Tuo pyhä äidin katse, jotakin suoraan Mariasta (anteeksi teologisuus, mutta niinhän se on!). Pyrskähtelevä suruitku, syljeskelevä, kun suru muussaa vatsaa niin, että sitä särkee.


Elämänmuutokset tässä ja nyt, haaveiden toteutumattomuus, tavoitteiden uudelleen asettelu. Paineet ja haasteet kasvavat, samoin vastuu, pakko onnistua. Stressi-itku, eituumitäänitku. Toisen puolesta ahdistusitku. Itsesääli-itku.

Vihan kohdistus -itku. Olen tappamiseen kykeneväinen, olenpas -kaatoitku. Kaiken mahdollisen elämän syytteen asettaminen yhden ihmisen harteille. (tämä on viime viikkoina ollut vähenemään päin, tässä eläminen on mahdotonta)


Usko siihen, että kaikki onnistuu. Luottamusitku. Leijailuitku: olen pieni osa suurta, leijun, hyvä ja paha leijuu, kukaan ei muhun pysty, koska en ole olemassa. Ihana juhannussade -itku, kuinka pilvet ovatkin noin puhuttelevia. Ruoho, puu, meri, ooh meri! Tulimurkku, ihana tulimurkku, auts tulimurkku, mun kakussa on tulimurkku!



Pahin kaikista. Alkukantainen huutoitku, maailman syvimmästä kohdasta nouseva tuskaitku. Menettäneille. Mahdotonta kuvailla sitä kokemattomille.

sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Auttakaa heitä

Jos kohtaatte apua tarvitsevan, auttakaa. Ylittäkää varjeltu oma tilanne, reviirinne, välittäkää, olkaa vastuussa siitä, mitä näette. Auttakaa lapsia ja nuoria, joilla on hätä. Pysähtykää. Lopettakaa paha. Jos ette pysty, vähentäkää sitä. Jos ette sitäkään, kuunnelkaa, mitä toisella on sanottavanaan. Kuunnelkaa ja olkaa siinä. Jokainen osaa sen; jokainen, jolla on sydän.

Ajatelkaa, se pieni ele voi joissain tapauksissa pelastaa yhden kokonaisen elämän.


   

Näin nuorta voi auttaa

Kaikkiin tilanteisiin sopivia ohjeita apua tarvitsevan nuoren auttamiseen ei ole helppoa antaa. Näillä vinkeillä pääset kuitenkin jo pitkälle.

Ota katsekontakti ja avaa keskustelu. Esimerkiksi: ”Kuulin, kun juttelit tuossa. Voinko auttaa jotenkin?” Tai: ”Hei, minä asun tuossa naapurissa. Näytät siltä kuin olisit hädissäsi. Onko jotain sattunut?”

Kuuntele nuorta ja kysy lisätietoja, jotta pystyt hahmottamaan tilanteen. Yritä selvittää, mikä häntä eniten huolettaa. Voit myös kysyä, mitä nuori kokee tarvitsevansa. Esimerkiksi: ”Mikä auttaisi sinua parhaiten? Mitä sinulta juuri nyt puuttuu?” Jos voit, auta tavalla, jota nuori itse pyytää.

Voit myös kysyä, onko nuorella joku läheinen henkilö, joka voisi auttaa. Soitettaisiinko hänelle?
Ohjaa nuori tarvittaessa eteenpäin saamaan tukea. Hän voi esimerkiksi soittaa MLL:n lasten ja nuorten palvelevaan puhelimeen, (116 111), tai ottaa yhteyttä SPR:n Nuorten turvataloon, jollainen on Helsingissä, Vantaalla, Espoossa, Turussa ja Tampereella.

Myös kunnan nuorisotoimessa, sosiaalitoimessa ja kouluissa on henkilöstöä, joka auttaa ongelmien ratkaisemisessa. Yhteystiedot löytyvät yleensä kunnan verkkosivuilta. Alueellisia kriisikeskuksia ylläpitää Suomen Mielenterveysseura. Kattava luettelo apua tarjoavista paikoista ja palveluista löytyy netistä osoitteesta www.nuortenelämä.fi kohdasta Tuki- ja kriisipalvelut.

SOS-Lapsikylän ja Samsungin ylläpitämä sivusto www.omaelämä.net tarjoaa tietoa ja tukea erityisesti itsenäistyville nuorille, jotka miettivät muuttamista pois kotoa.

Lähde: SOS-Lapsikylä

lauantai 21. kesäkuuta 2014

Paluu



Hän tavoittaa maata, joka väistyy alta:
varjoa, muotoansa, joka hajoaa.
Kun kaukaiset laaksot iltaan tummentuvat,
hän pyytää kirkkauteen pimeää,
taivaitten hiljaisuuteen hengitystä,
kuolemaa, joka toistaa itseään.

Ja sitä pyytäessään on
hän lentäjä ja tähti jälleen vanki.
Maan kaikotessa maaksi muuttuu hän;
sylissään kantaa laajaa maisemaa,
taloja, kaupunkeja, rakastettujaan,
kevääksi syttyy, uupuu syksyyn puissa
ja omaa kuolemaansa toistaa, itseään.

Pentti Holappa

perjantai 20. kesäkuuta 2014

Lento



Hän sinkoutui, rakkaus ja tuska
säteilivät hänestä, hän oli tähti
ja ikävöivät katseet seurasivat lentäjää.
Vaan radalleen tultuaan hän oli näkymätön
ja kiersi maata niin kuin satelliitti,
tervehti mannerta ja valtamerta
ja kaupunkeja, jotka hehkuivat
kuin sydämessä.

                      Läsnäollessaan
hän oli poissa ja läsnä poissaolevassa
syleillen niitä, jotka painautuvat jokaisen hitaan päivän
kuolemaan.
Ja kohtalon tähti pyysi aikaa,
pilviä, tuulta, läsnäolevaa.

Pentti Holappa

torstai 19. kesäkuuta 2014

Juhannustaika

Maailman täydellisin tyttö syntyi rv 40+1, pituus 51 cm, paino 3880 g, 10 pistettä. 

Naistenklinikalla Helsingissä, juhannuksena 2014.

Synnytys meni hyvin, melko luomusti. Rennolla otteella, tottuneesti. Äiti on väsynyt, mutta onnellinen. Siitäkin, että se oli viimeinen synnytys *hymy* Hoitohenkilökunta oli täydellistä <3

Vauva on maailman kaunein ja ihanin. Syö ahnaasti ja tapittelee vanhempiaan ja veljiään, unikin on öisin maittanut. Minä vain tuoksuttelen häntä, miten noin ihanaa voi syntyä, olla, tulla.

Kaikki on niin hyvin ja olemme maailman onnellisimpia. Maailman onnellisimpia. Kiitos maailma, Jumala ja muut asianosaiset. 

Ulkona paistaa aurinko, taivaalla leijailee vain muutamia pieniä pilviä, jotka muistuttavat... pilviä. Kaikki on niin vihreää ja sinistä ja valkoista. 

Tytöllä oli sairaalasta kotiutuessaan päällään pikkiriikkinen kukkamekko - sama, joka aikoinaan oli äidilläänkin tämän päästessä sairaalasta kolmen päivän ikäisenä. 

Nyt me vaan ollaan <3






keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

Ad absurdum vai asenteesta kiinni

Ei ole kirjoittamisen haluja, ei. Kaikki on niin vaiheessa, levällään, epäselvää, epävarmaa. Mitä siihen sanoisi? Kontrollia halajava ihminen olisi kovilla. Minä en tiedä, enää, mitään.

Kun puhun elämästäni muille, totean, että tämä on itsestänikin jo niin absurdia, että en saata kuin nauraa. HAH HAH. Mitä muuta voin? Välillä tilanteeseen rauhoittuu, tuntuu ihanalta vain leijahdella - olen ihan vain olen, elämä ei voi mitään, koska minä vain olen.

Kesät talvet, samat kurjet, pelastusta sairaille.

Kuten eilen: pikainen ex tempore -reissu toiseen kaupunkiin, lapset hoitoon, ihania ystäviä, viiniä tiistaina (auts, nyt sattuu päähän), olen ihan leihahteleva ja leijahteleva, melkein tanssahteleva, mikäs tässä, kesää lomaa kesää unohdetaan kaikki muu. Huomaan, että selvisinpäs, ei tunnu missään, olenkin jo ihan normaali.

Sunnuntaiaamu saaressa.
Ja sitten paluu. Laskeutuminen. Kääk. Tässä taas ollaan. Ei helvetti, antakaa minulle lomaa itsestäni ja elämästäni. Varsinkaan krapulassa tätä ei kestä, ei tätä voi kestää! Missä eilisen kepeys, missä toisten silmistä saatava usko? Vain nämä seinät, hiton seinät, peili ja peitto.

Olisi juhannusviikko. En kykene edes kirjoittamaan siitä, mitä juhannusviikolla oli tarkoitus tapahtua. Oli tarkoitus eli määrä tapahtua, piti tapahtua, olisi kuulunut tapahtua! Vaan ei tapahdu. Olen pieni, vikisen, käperryn sängyn nurkkaan, käy kello, mene eteenpäin, tule joku pelastamaan minut. Poistu tämäkin viikko minusta, kuten kaikki muukin, kuole pois, mene, häivy.

Kaipaamaan jäivät, eivät.


Maanantaina juttelin taasen ammattilaiselle. Jopa hän välillä joutui vähän taaksepäin nojautumaan, kun kerroin erinäisiä yksityiskohtia elämäni matkalta. Onhan näitä. Mutta jätetään seuraavalle kerrallekin muutama.

Pari traumaa tällä ihmisellä nimittäin on. Tai tusina. Muutama paha sattuma. Haava. Halkeama. Murtuma. Infarkti.

Se ei näy päälle. Olen normaali. Mutta se totta vie näkyy sisälle.


Mutta sitten. Kuten sanoin. Kannattaako murehtia? Vallankaan kun en mitään asialle voi.

Koska, kaikesta huolimatta.

Elämä on minun, tämä on minun ja meidän. Elämme sen. Selviämme kaikesta. Ymmärsin maanantaina senkin, että minulla on poikkeuksellisia kykyjä selviytyä. Olen vahva, olen käsittämättömän vahva ihminen! Herkkyyteni on voima. Ei kaikki tästä selviäisi. Kaikki eivät olisi selviytyneet edes elämäni ensimmäisistä viidestä vuodesta. Minä onnistun, joku tarkoitus tälle on, oltava.

Joten. Nostan tasoa. En tyydy enää mihin tahansa. Vaadin ja saan, piste. Minusta kuullaan vielä. Nostan leukaa, olen hyvä. Ensiksi teen sen asian, sitten sen. Sen jälkeen sen. Minua ei voi loukata mitenkään, koska olen auki, kaikkineni, tässä näin. Ihan kuka tahansa, matsiin vain, minä voitan kaikki tästä eteenpäin.

Tuonne! Tuonne me aiomme, näyttää sateenkaaripoika.

Eikä se ole uhoa. Se on pieni... pieni... pienenpieni... häivähdys: minä pidän minusta.

tiistai 10. kesäkuuta 2014

Auringon valon tuhkaa

Minä ja se kuollut kuulumme yhteen.
Katkerien narsissien maku kielelläni
toistaa: mennyttä, mennyttä, mennyttä, mennyttä---
Otan hänen uurnastaan tuhkaa kahmaloni täyteen
ja kohotan sen taivasta kohden: Mitä on minulla tässä?

Valkoiset pilvet, kerääntykää sinertävien kuilujen ylle:
todistakaa, todistakaa
että sen on tuhkaa, joka oli auringon valoa.

Edith Södergran


Ikävä sitä, mitä ei koskaan saanut tunteakaan... Veitsi painaa, sydän ratkeaa, viiltää kohdun läpi, repii auki, valu maahan, valu tänne siunattuun maahan sinäkin!

Istun penkillä hautausmaalla, sinuun nähden melkein ikuisesti eläneiden lehmusten alla. En kestä katsoa kiveä. En halua tehdä muuta kuin katsoa kiveä.


Minulla on niin ikävä sinua, pieni tyttö. Äiti menettää sanansa, on vain tyhjyys, jota en edes jaksa määritellä. Ei ihmeellisiä adjektiiveja, ei mitään muuta kuin
kivi
taivas
lehmus
kirkko
multaa.


Vain neljä vuotta aiemmin tuijotin ensimmäistä kertaa tätä näkyä. En huomaa lehmusten kasvaneen, mänty huojuu kuin hautausmailla aina, mikään ei ole muuttunut. Paitsi minä. Ja sinä. Sateenkaaripoika, joka kävi täällä ensimmäistä kertaa kohtuni suojassa, tuo nyt kivelle kukkia. En edes yritä selittää: Tuossa on isoveljet, tuossa on pikkusisko. Mutta älä silti pelkää, muita ei tule. 

Kunpa täällä voisi vain olla. Haistella tuulen atomeita, huomata, että kaikki kiertää. Että hautausmaiden puut ovat korkeimpia, koska niiden juuret kasvavat elämistä. Minä voin hypätä bussiin ja itkeä kotiin, mutta elämät muuttuvat juuriksi, koko ajan.

Erään kerran lapsena istuskelin äidin haudalla ja söin mansikoita. Olin kirjoittanut kirjeen, jonka tungin multaan. Laitoin myös muutaman mansikan mukaan. Hävetti hieman, miksi niin pitää tehdä. Hyppäsin bussiin ja itkin kotiin. 

Virkosi kai uskonikin. Miten voisin olla näkemättä teitä joskus? Eihän se olisi mahdollista. 

Taivaaseen tapaillaan
taivaassa tapaillaan
taivas takaa
ei tapa illan taa



maanantai 9. kesäkuuta 2014

Parempi hetki


Uskon kaiken onnistuvan. Vielä.
Tanssahtelin terapiasta (=tentistä) asemalle.
Aurinko paistaa.

Kontrollifriikki on oppinut Siperiassa.
Vai millä minä tämän selitän?
Olisi monta asiaa, joiden vuoksi kaatua
ei kestää enää
nyt riitti
mää en kestä.
Ja minä vain olen kuin en olisikaan.
Jos ei olisi maanantai, olisin ostanut siiderin ja palannut vasta seuraavalla junalla.
(ja mikä ihmeen syy on maanantai olla ostamatta?)

Mikä tuoksu kaupungilla.
Raskaana roikkuvat puiden oksat, veden päällä.
Ihmisiä kuhisemassa (ihan kuin ei olisi maanantai).
Edes vauvoista en jaksanut angstata,
nuo pienet ruipelot oliot.

I'm the king of the world! Selviydyn kaikesta! Olen voittaja! En koskaan enää valita mistään! Elämä on mahdollisuus!

(tämä EI ole sarkasmia)
(korkeintaan vähän liioittelua)
(koska tiedättehän: hyvän kierre uusintaa itse itseään)

perjantai 6. kesäkuuta 2014

Muutama hajanainen

Elämä

Minä, oma vankini, sanon näin:
elämä ei ole kevät, vaaleanvihreään samettiin puettu,
eikä hyväily, jonka saamme harvoin,
elämä ei ole päätös lähteä
eikä kaksi valkoista kättä, jotka pidättävät.
Elämä on ahdas kehä, jonka vankeja olemme,
näkymätön piiri, jonka yli emme koskaan astu,
elämä on läheinen onni, joka kulkee ohitsemme,
tuhannet askelet, joita emme kykene astumaan.
Elämä on halveksua itseään
ja maata kaivon pohjalla hievahtamatta
ja tietää, että ylhäällä paistaa aurinko
ja ilmassa lentävät kultaiset linnut
ja nuolennopeat päivät kiitävät ohi.
Elämä on viitata lyhyet hyvästit ja mennä kotiin ja nukkua...
Elämä on olla muukalainen itselleen
ja uusi maa jokaiselle muulle, joka tulee.
Elämä on laiminlyödä oma onnensa
ja työntää luotansa ainoa hetki,
elämä on uskoa olevansa heikko eikä tohtia.

Edith Södergran  


* Hengitä sisään, hengitä ulos. Oikein mitään muuta ei voi enää tässä vaiheessa itselleen neuvoa. Minun tehtäväni on hengittää.

* Kaupasta saa jo kotimaisia mansikoita, vaikka synttärini on vasta ensi viikolla. Nuorena hepsankeikkana synttäribooliin piti aina laittaa espanjalaisia mansikoita, koska kotimaisia tuli vasta juhannuksen jälkeen, jos silloinkaan. Ehkä kymmenen vuoden päästä kotipihassa kasvaa ananaksia ja papaijaa (esikoinen pelkää horkkahyttysten invaasiota yli Euroopan).

* Pitäisi opetella rentoutumaan. Pitäisi antaa mennä. Ehkä järjettömintä on, että pitäisi alkaa luottaa elämään. Miksi? Miksi tällaiseen elämään pitäisi luottaa? (kirjoitin eilisestä, mutta pyyhin pois)

* Löysimme unelma-asunnon, menimme ensinäytölle. Oven edessä portailla istui välittäjä. "Se myytiin jo." Joopa joo. Ei tästäkään tule mitään. Rahalla saa ja hevosella pääsee, kumpaakaan ei ole. Olemme laskeneet vaatimuksia jo hurjasti. Mutta siltikään ei mitään. Mihin me oikein päädymme... 

* Tyttö on saanut nimensä kiveen. Hautausmaa on äärettömän kaunis. Lintujen viserrys on niin kovaäänistä, että miltei kaipaisi kuulosuojaimia siellä vieraillessaan. 

* En ole vielä tänään itkenyt, ja kello on jo 10:30.

Edit
Lisäys klo 10:40:
Nousen tästä alhosta nyt. Elämä on hyvä, elämä on mahdollisuus, elämä antaa hyvää. Kaikki menee hyvin, kaikki selviää, kaikki lopulta onnistuu. Meistä tulee onnellisia, meillä on toisemme, kulman takana on vielä paljon hyvää. Hyvää viikonloppua! 

keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

Lampaat, sudet ja leijonat

Herra Haikaralla oli ollut rasittava päivä. Varhaisesta aamusta myöhään iltaan hän oli kuljettanut vauvanyyttejä. 



Mutta hän piti työstään. Hän oli tehnyt sitä jo monta vuotta.

Oli myöhäinen ilta. Täysikuu loisti taivaalla. Herra Haikara oli jo miltei saanut päivän työt tehtyä. Hänellä oli enää yksi nyytti viemättä perille.

---

"Saatte jokainen valita sen emälampaan, josta pidätte eniten. Hänestä tulee sitten äitinne", herra Haikara sanoi.



Eikä kestänyt kauan ennen kuin kaikki karitsat olivat löytäneet itselleen villavan ja lämpimän lammasäidin. Ja jokaisella emälampaalla oli nyt karitsa.

Kaikilla muilla paitsi yhdellä äitiraukalla. Kyynel vieri alas hänen poskeaan.

(kirjasta Leevi, lauhkea leijona)



En tiedä miksi rääkkään itseäni tällä tavoin... Miksi annan itseni ajatella tätä asiaa. Miksi edes mietin mahdollisuutta. Miksi katson näitä kuvia. Videoita.

Tuoksu. Potkivat jalat, sätkivät kädet. Tuhina. Pieni nukahtanut rinnalla. Pyöreät silmät, kosteat huulet. Täydellinen elämä. 



Olen hullu! Eikö maailmassa ole muuta! Miksi naisen pitää olla näin hullu?! Eikö se riitä, että saa korkean koulutuksen, mahdollisuuden toteuttaa itseään, harrastaa, sivistyä, nauttia maailmasta - ja kaksi biologista ja yhden bonuslapsen! Miksi se ei riitä? Miksi en tyydy tähän? Kohtaloni on olla kolmen taivasvauvan äiti!

Miksi edes ajattelen muuta... sellaista mahdollisuutta...!

Ymmärrän hyvin, että kaikilla muilla on oikeus haluta elävä kuolleen jälkeen. Mutta minulla ei. Miksi? En tiedä. Ehkä koska minulla kuolleita on kolme.

Miksi sitten ajattelen? Miksi annan itseni tippua haaveeseen...



Ehkä siksi, että olen niin ahdistunut.

Huomenna on kohtaaminen tämän asian tiimoilta. Ajamme 300 kilometriä suuntaansa, näen tuon naisen - mikä hänen roolinsa huomenna on, uusin selityksensä, tarpeensa tulla ymmärretyksi... taas ja taas ja taas. En tiedä, mitä teen, mitä sanon. En ole ennustettava edes itselleni.

Noukimme ison karitsan mukaamme hylättyjen karitsojen lampolasta. Ajamme 300 kilometriä.

Syömme. Nukumme. Käymme puistossa. Uimassa. Menemme Linnanmäelle.

Äitilammas ei halua. Äitilammas ei jaksa. Äitilammas haluaa mennä metsään ja antaa susien syödä hänet. Kukaan tässä maailmassa ei käsitä, että äitilammas on nyt niin väsynyt.

Tai sitten, herra Haikara, what about a little kaupankäynti?!

Hoidan kohtaloni, JOS ja VAIN JOS tuot minulle  O M A N , ELÄVÄN, VILLAVAN KARITSAN. 

tiistai 3. kesäkuuta 2014

Projekti päättyi, prosessi katkesi



Minun prosessini (tekijänoikeus Gretel)
varastettiin.
Projekti, prosessi, kehityskulku,
trendi yhdellä d-kirjaimella, oli eteenpäin. 

Minä olin jo saanut toisen jalan
kuiville,
rapsuttanut kuivuneet liejut ja liimaantuneet levät.

Katselin kauemmas, hymyilin ohimennen.
Tästä, hitto, tästä kyllä noustaan.

Oli suunnitelma. Toiminnot kirjattu.
Aamuissa odotus, hyvä kahvi, 
pilkahdus maailmaan,
uteliaisuus nurkkien taakse.

Kynä kirjoittaa suunnitelmaa.
Kyynel itkee eteenpäin.

Mihin kaikkeen vielä pääsisikään?

Olin sanonut vihalle, että
terve sulle, pysyhän jo hiljaa.

Olin sanonut katkeruudelle, että
moi, sä vaan viet multa kaiken, et hyödytä mitään.

Olin sanonut toivottomuudelle, että
mene mäkeen, vedä käteen, ihan sama,
suhun en usko!

Vaan tuli taas Joku, yks sellainen,
joita, kuulkaa, tässä elämässä on riittänyt.

Varasti koko prosessin, katkaisi trendin.
Vaati: ehei, huomio tänne! älä luule, että

ohjaat omaa elämääsi!

Tässä ollaan taas, melkein alussa.

Viha: kakkua ja pullaa, ota kahvia,
elä pulleaksi ja pitkään,
kuole et koskaan.

Katkeruus: tiedän, minä kaadun sua
ennen.

Toivottomuus: en edes tiedä mitään muuta,
sua palvelen.

maanantai 2. kesäkuuta 2014

Minä ja muut, osa sataneljä

Tuuliajolla

Olen maailman touhussa rikkeynyt,
Repaleina on sieluni mun:
Epäkunnossa purteni purjeet on
Ja venhoni ruoria tottele ei,
Omin valloin vain sekä oikkuillen
Tuul'ajolla vauhkona kiitää.

Minä teen minä onneton venhemies,
Elon aavalla kerran kun oon?
Oi, jospa nyt luotonen ilmestyis,
Min suojahan haaksensa ohjata vois!
Levon hetkeä tarvitsen.

Näät myrskyssä hukkasin määräni pään,
Epäkuntohon purjeet sain;
Vain pilkkunen maata jos kangastais,
Mun henkeni ehkä jo voimaa sais -
Mut minne mä silmäni luonenkin,
Nään aavaa, tyhjää ja aavaa.

Kasimir Leino *)

Imeytyvä hiilihydraatti 87 g / 100 g
 
Muutama sananen taas ihmisten kohtaamisesta. Miten asia on muuttunut, noin neljässä ja puolessa kuukaudessa?

Ei paljonkaan, mutta jonkin verran.

Pystyn melko vaivatta menemään ihmisten keskelle. Suuriin joukkoihin. Ilman että pääni sisällä kaikuu koko ajan te ette tiedä, mitä minulle on tapahtunut! te ette tiedä, millaista elämäni on! te ette tiedä, että en näytä siltä, mitä tunnen! Tuntemattomana kulkeminen on välillä jopa antoisaa.

C-vitamiini 3 mg / 100 g

En pidä vauvoista enkä mahoista, mutta olen hyväksynyt ne. Tosiasia, että he ja ne ovat aina siellä, missä minäkin, on nieltävä. Jokainen juhla, jokainen julkisessa liikennevälineessä toteutettava matka, jokainen kahvila- ja ravintolakäynti, arkinen kauppareissu, ne ja he ovat aina siellä ja useimmiten vielä erittäin lähellä minua. 

Rakkaudella, rasvantuoksuinen äiti

Yritän välillä (kuten lauantaina esikoisen kevätjuhlassa) keinotekoisen lakonista suhdetta: katselin edessäni kieppuvaa vauvaa ja huokailin kyllästymistä ja välinpitämättömyyttä. Edes taivahan harakat eivät ottaneet sitä todesta... Luovutin itsekin ja aloin todellisemmaksi - suvivirren matkaan päästin ylimääräiset isot kyynelviestit. Kun sattuu, kun saatana sattuu, kovin.

Nyt ollaan vaikeassa vuodenajassa, tästä eteenpäin kaikki vauvat iskevät kuin miekka. Miekka kohtuun.

Unelmieni kohde, lankeemus, synneistä suurin (ja mahdoton)

Entä muut ihmiset, tutut ja puolitutut? Vaikeaa, vaikeaa on. Olen erkaantumassa muutamista, joista en edes haluaisi erkaantua. En vain pysty. Jos mitä kuuluu? lennähtää kuin kärpänen kakun päälle odottaen pois huitaisua, en saa tilaa surulleni ja kaipuulleni. Ei, kuulkaa te, minä en kykene keskustelemaan kanssanne BLAA BLAA BLAADI BLAA. Jos teillä on minulle vain BLAA BLAA BLAADI BLAA, menen pois, en tule, unohdun, sulkeudun. 

Kuorrutin pöytää, esteettisesti

Pahin vaihtoehto. Ihmiset, jotka ovat kansiossa Ö. Eli siellä mihin kaikkein välinpitämättömimmät ovat joutuneet (ei mitään yhteydenottoa, ei sanoja, ei edes mitä kuuluu?) Heihin en suhtaudu mitenkään. Esimerkki eiliseltä.

Sukulaisia, miehen puolelta. Soittivat (miehelle), että mitäpä juhannukseen, tehtäisiinkö yhdessä jotakin.

VOI HELVETTI.

The Good Mama, 1st prize

Nämä ihmiset eivät ole sanoneet mitään, missään vaiheessa, eivät suoraan taikka epäsuoraan. Tämä oli ensimmäinen kerta sitten tapahtuneen, kun edes ottivat yhteyttä! Viimeksi olen nähnyt maha pystyssä viikko ennen surullista tapahtumaa.

Oikeastiko? Että heidän kanssaan viettäisin juhannusta - ruokaa laitellen, kas noin perunaa salaattiin, kas voin rieslingiä päätä hilpeyttämään, kas noin lapsille jäätelöä! Mikään, siis oikeasti mikään, ei tunnu mahdottomammalta ajatukselta! 

Niinpä sain taas jonkinlaisen puolihalvauskohtauksen, kun mies rauhaisaan tapaansa (villisti huitoessani, raivoa sylkiessäni) sopersi puhelimeen jotakin, että meillä taitaa olla menoa, mutta että palataan asiaan.

Olisiko juhannuksena mitään kärsimysleirejä? Mieluusti katselisin järven selkää, söisin perunasalaattia ja joisin rieslingiä, toisten kärsivien seurassa. Siinä seurassa voi iloitakin, olla hilpeä, kertoa vitsejä ja olla ihan buahaha. Mutta että tavisten kanssa, no fucking hell.

(Minä, kaunokieli, olen alkanut kiroilla kamalasti, huomasin sen päivä pari sitten. Milloinkahan 3-vee tomerasti toistaa sen naisen elintä kuvaavan käsitteen...)

K-vitamiini 0.54 µg / 100 g

*) Kasimir Leino oli Eino Leinon veli. Koskettavampi, taitavampi ja vähemmän pöyhkeä.