perjantai 20. helmikuuta 2015

Ja seuraava vuosipäivä

kuva

Ja 25 vuoden jälkeenkin lapsi suree. Itkee äitiä, joka lähti tuosta noin vain. Muutti suhtautumiseni elämään ja kuolemaan. Muutti kaiken. 

Iltapäivä oli niin harmaa ja märkä. Lämpötila oli noussut yhtäkkiä eikä aura-auto ollut käynyt. Suojateilläkin piti rämpiä, kun sohjo ylettyi puoleen sääreen.

Kävelin kotiini. Siellä missä muutama tunti sitten vielä asui Gretel ja Gretelin äiti. Äidin silmälasit olivat siinä, mihin hän ne oli illalla jättänyt, muutama tunti ennen kuolemaansa. Takki, vaatteet, käsilaukku. Nenäliina. Kirjoitin päiväkirjaan, että äiti kuoli. Hän on nyt ruumishuoneella.

Äiti kuoli äiti kuoli äiti on kuollut. Ruumis sielu kuollut. KUOLLUT!!!!

En aina nykyäänkään tahdo sitä uskoa. Miten nyt tuolla tavalla voi tapahtua, kuolla vain! Äiti! Miten äiti voi kuolla!?

Nyt tiedän, että kuka tahansa voi kuolla. Ihan koska vain. Ja aika usein kuoleekin.

Ja suremaan jäivät - kaikki muut paitsi se kuollut itse. 


Tervehdys taivaisiin; pitäkää toisistanne huolta. Kyllähän me täällä. Jotenkin.