keskiviikko 4. marraskuuta 2015

Ajankulusta



Minun sateenkaarivauvani täyttää pian viisi vuotta.

Kun esikoiseni täytti viisi vuotta, kaksospojat oli haudattu ja sateenkaarivauva oli masussani. Muistan syntymäpäivät, joissa moni tuttava ja sukulainen huomasi pyöristyneen vatsanseutuni.

Ikäeroksi poikien välille tuli viisi ja puoli vuotta. Nykystandardeilla siis aika paljon, mutta meidän tapauksessamme täydellinen määrä. Eikä me ihan niillä standardeilla olla muutenkaan tässä lastenteossa menty...

Kun odotin tyttöä, ikäeroksi sateenkaaripoikaan oli tulossa kolme ja puoli vuotta eli se psykologisesti lapsen kehityksen kannalta ihanteellisimmaksi väitetty. No, ei tullut. Eikä sitä mitään ikäeroja sitä ennenkään ollut jaksanut ajatella... (mutta tulipa mieleen tämäkin)

Nyt ei ole uutta sateenkaarilasta matkalla, vaikka edellinen elävä täyttää jo viisi. Ei ole missään. Kuukausi kuukaudelta tuntuu epätodennäköisemmältä, että koskaan olisikaan. Vaikka haave ei muutu, se on, aina vaan.

Minä vanhenen. Vanhin lapseni täyttää seuraavaksi 11 vuotta. Minulla on jo kaksi omaa elävää ja yksi bonus.

Ja kolme lintusta, perhosta, höyhenenkevyttä pilven liikettä, muistoa, ajatusta, äidin rakasta tuulen kuiskausta.

Olen viime aikoina taas törmännyt monessa yhteydessä sekopäiseen väitteeseen siitä, että jos tarpeeksi haluaa jotain, sen kyllä saa. Onkohan lausahduksen keksijä ikinä kokenut pelkoa? Lamauttavaa pelkoa? Tai edes vastoinkäymisiä? Onko hän koskaan joutunut luopumaan jostakin, mikä ihan todella todella tekee kipeää? En usko.

Mutta en minä ole juuri enää katkera. En oikeasti ole.

Aamulla kävin lapsen kanssa hammaslääkärissä. Siellä samassa paikassa kuin neuvola. Jossa viimeksi meni vähän heikosti...

Ei tunnu enää juuri missään. Vauvojen näkeminen ei aiheuta mitään. Ei mitään...

Tai no, vähän vain.

Jotakin, mitä en osaa nimetä. Alakuloa? Lohduttomuutta? Kapseloitua ikävää?

Luopumisen tuskaa?


2 kommenttia:

  1. Tuossa lausahduksessa, jonka nostat esiin, minua häiritsee sen implisiittinen viesti "et saa, kun et tarpeeksi halua". Aika irvokkaalta tuntuu, jos esim. miettii, mitä lapsettomuuden tuska voi pahimmillaan olla, miten äärirajoilla mennään epäonnistuneesta hedelmöityshoidosta toiseen ja sitä toivottua lopputulosta ei vain tule. Vaikka tsemppiä ja toivoahan tuolla lausahduksella toki tavoitellaan...

    Olen myös miettinyt viime aikoina, että mediasta puuttuvat tarinat, joissa sen menetetyn vauvan jälkeen ei synny uutta. Nykyään tulee bongailtua kaikki tällaisia syntymättömien lasten menetyksiä koskevat jutut ja aina ne noudattavat samaa kaavaa: jos uusi vauva ei ole jo syntynyt, haastateltava on raskaana tai vähintäänkin haaveilee raskaudesta. Ehkä aihe on niin synkkä, että siitä tuntuu mahdottomalta kertoa ilman tätä toivon näkökulmaa. Mutta tavallaan on väärin antaa kuva, että on olemassa vain se yksi ratkaisu selviämiseen. Myös aika lohdutonta niille, joilla sitä vaihtoehtoa ei ole (esim. koska vauvan mukana on mennyt kohtu).

    Ihmeellistä on ajankulku, tämä kaikki. Kapseloitu ikävä koskettaa, tulee tarve halata täältä matkan päästä, näppäimistön takaa. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana Ulpukka <3

      Niin, ei ole tarjolla tarinoita, joissa vauvaa ei enää tulekaan. Olisivatko ne liian surkeita? Ihmisellä, etenkin liberaalilla länsimaisella, on kuitenkin taipumuksena uskoa hyviin tarinoihin - siihen, että "hyvä" voidaan (tai se pitää) saavuttaa jo tässä maallisessa elämässä, kamppailun jälkeen.

      En tunne sellaisia tapauksia oikein muualtakaan. Kerran luin yhtä vuosientakaista blogia, jossa erinäisten geneettisten seikkojen vuoksi uutta vauvaa ei enää saanut edes yrittää. Se oli aika lohdutonta. Toisaalta muistelen aina meidän hautausmaalla olevaa kolmea saman perheen (yksös-)vauvaa... ja pelkään joka kerran käydessä, että heitä on tullut lisää. Onkohan heillä yhtään elävää, en usko.

      Joka tapauksessa lapsettomuuteen ja itsenikin kaltaiseen tilanteeseen joutuneita on olemassa, edellisiä pilvin pimein. Mistä se voima ja ilo sitten löytyy, lohdutus. En tiedä.

      En oikein mielelläni vieläkään ajattele tätä asiaa...

      Poista